keskiviikko 4. elokuuta 2010

Jännitystä riittää, eipä heivata


Klo 21.20. The International Evening. Vapaata seurustelua, Ne joukkueet tarjoavat jotka tarjoavat, vapaa pääsy.

Tietenkin tässä miettii tätä päivää, hieman. Se on saletti, että laippaluokissa meillä on leveyttä. Kaikki hedelmät eivät ole samassa korissa. Toinen paikkaa toistaan.

Ps. Huomasitteko, en minäkään ilman vihjettä. Saksan kovassa joukkueessa on 15m:n parasta suoritusta  kutomassa tavallaan "ulkopuolisella mandaatilla", tosin ansaitulla, kilpaileva tyttö! Taitaa syödä Teisingereita???   :-) Tai sitten ei. Riippuu tietenkin siitä, osaavatko Teisingerit nauttia heitä nuoremman tytön hyvistä suorituksista. Jos osaavat niin hattua heille! Osoittaisivat harvinaista henkistä vahvuutta !

Klo 18.55. Tuleepa tiukka loppu. Karkeasti arvioiden näppituntumalla, n. 250 pistettä sijasta 3 sijalle 20. Kaksi päivää jäljellä. Jokatapauksessa Harri murtaa myyttiä siitä etteivät suomalaiset osaa lentää heikoissa keleissä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta.

Antin kännykkäkuva pohjoiseen kaupungin keskustasta

Klo 18.00. Nyt tuli myös Tapsa kotiin. En ole tavannut vielä kumpaakaan ts en tiedä miksi Tapsa ajoi reilusti yliaikaa. Yleensähän se ei kannata vaan on merkki jumiin ajosta. Keli on ollut joka tapauksessa hyvin hankala. Ei vaikea arvata. Jotenkin tuntuu, että Harrilla meni ainakin hyvin. Le tuli perässä maaliin.

Klo 17.15. Porukka pyörii kentän länsipuolella. Ihan ei vielä yllä checkpoitin kautta, joka on 8km kentän eteläpuolella, mutta paljosta ei ole enään kiinni. :-). Nyt Harri ilmoittikin olevansa loppuliuussa. Matka 20km. Korkeus siinä siinä. Harrin tuntien se on tulkittavissa niin, että kyllä tulee.

Klo 16.45. Ollut kuuluvuusongelmia radion kanssa. (Iso mastoviritys kärsi yöllä). Mutta taitavat risteilykorkeudetkin olla  aika alhaisia. Harri ilmoitti juuri lähtevänsä 750m korkeudessa liukumaan kotia kohti. Keli taitaa olla hiipumaan päin. Äänensävy oli toiveikkaan tuntuinen!!!

Klo 15.15. Sinne menivät. EH klo 15.12 ja KX 15.15. 2t AAT.  6/8 Cu Matalaa. Kommentti taivaalta "koneita keossa niin paljon, etten sekaan mahdu, nosto n.1m/s" Porukka jatkaa matkaa 600m korkeuksista tyynen rauhallisesti eteenpäin.

Klo 12.40. 15m:sille tehtävä. Kasaavat koneita. Hinaukset alkavat kello 14. Sää nyt: CU/6-8/8 ehkä noin 450-500m. Enpä uskalla edes arvata hinataanko. Suomessa pilviraja nousisi, mutta viime viikolla täällä jäi hyvin alas. Kosteutta on todella paljon. EH:lle on merkattu eilisestä varoitus. Koskee loggerifilen jättöä. Teimme kirjallisen vastineen. Haluamme varoituksen pois. Harri jätti filen netin kautta ajoissa. Loggeri oli hajonnut joten file oli viallinen. Ei siitä varoitusta voi antaa. Varafile ok. Periaatteet, periaatteet.

Klo 11.20. 18m ja avoin ei tehtävää. 15m:n luokka odottelee, ilmoitus klo 12.00

Klo 10.40. Briefing pidetty. Sääennuste huono. Rintamasysteemi päällä. Saman eteläpää, joka myrskyää Suomessa. Asiaan: Klo 11. ilmoitetaan radiolla tuleeko gridausta ja tehtävää, jos tulee ei uutta briefinkiä pidetä vaan joukkueenjohtajat käyvät kirjaamassa tehtävälaput. Valistunut arvasu. Tänään ei edes yritetä (organisaatio alkaa olla aika väsynyt?)

Klo 6.00. Olipa myrsky. Piti yöllä nousta
laskemaan 5m korkea antenni alas, ettei kaadu. Vettä on tullut meteon mukaan arviolta 30mm tälle alueelle. Vähintää se takaa, että "riisipellot" eivät kuiva ja purjelentokeli kirkkaanakin päivänä jatkuu nihkeänä.  Eli jännäksi vetää penkkiurheilijalla. Loppusijoitukset eivät kyllä ole selvillä ennen perjantai-iltaa ainakaan 15m luokassa. Jännitystä siis riittää vielä kolme päivää.


Sitten tiedotus"pornoa", johon en ole koskaan halunnut ryhtyä, mutta nyt on kiusaus liian suuri. Puolustelen, selittelen ja pyörittelen tätä mielessäni, että tähän sisältyy opetus, mutta onko niin? Ettei vaan päällimäsenä ole vahingonilo. No ei kyllä se on opetus. Eli mitä tapahtuu, kun jättää polkupyörän väärään paikkaan lentokentällä. Laskualueelle. Se oli siis se opetus. Hinauköysi nappaa ja katkaisee pyörän. Se vahingonilon elementti ( siis muilla ei minulla ei missään tapauksessa) liittyy kysymykseen kenen pyörä. Kuka on voinut olla niin huolimaton?

Sitten pari sanaa vielä eilisestä: Ilmeisesti keli  on syklinyt aika tavalla. Reittihän kulki pitkän tovin lännestä itää kosteikkojen yli.  Se on selvä, että puolalaisten joukkueratkaisu lähteä viimeisenä, ei ainakaan toiminut, siten kuin olivat laskeneet. Kohtuullisia suorituksia on ollut lähes millä lähtöajalla tahansa. Myös yliajalle on menty ilman, että se on rankaissut.Uskoisin, että rytmityksestä on ollut kyse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti